Säätiöt tekevät tärkeää työtä yhteiseksi hyväksi- Hyvää kansainvälistä säätiöpäivää 1.10.2025!
Kansainvälistä säätiöpäivää vietetään joka vuosi lokakuun ensimmäisenä päivänä.
Suomalaiset säätiöt rahoittivat tiedettä, taidetta ja kansalaishankkeita viime vuonna lähes 600 miljoonalla eurolla. Lokakuussa vietettävä kansainvälinen säätiöpäivä muistuttaa säätiöiden tekemästä arvokkaasta työstä ja niiden merkittävästä yhteiskunnallisesta roolista. Säätiöiden myöntämät apurahat ja avustukset paikkaavat julkisen rahoituksen vajetta. Eniten tukea säätiöiltä sai tiede, 327 miljoonaa euroa. Taide sai 99 miljoonaa ja kansalaistoiminta 168 miljoonaa euroa.
Liedon Säästöpankkisäätiö myöntää avustuksia ja apurahoja, joilla tuetaan säästäväisyyttä, koulutusta, tutkimusta, kulttuuria ja monia muita yhteiskunnallisia toimintoja. Vuoden 2024 aikana Liedon Säästöpankkisäätiö jakoi apurahoja ja avustuksia 1,23 miljoonaa euroa yli sadalle eri taholle.
Kuluvana vuonna, 2025 kevään apuraha- ja avustushaussa, Liedon Säästöpankkisäätiö on jakanut apurahoja ja avustuksia yli 1,6 miljoona euroa. Rahoitusta saaneet tutkimushankkeet ja apurahansaajien nimet sekä avustuksen saaneet yhdistykset löytyvät säätiön verkkosivuilta.
Lue myös nämä
-
500 vuotta brittiläistä kuoromusiikkia
Liedon Säästöpankkisäätiön ja Oma Säästöpankin yhdessä järjestämä Oxford Kebel College Chapel kuoron kirkkokonsertti keräsi mukavan…
Lue lisää
-
Hyvää säätiöpäivää! Säätiöt tukivat tiedettä, taidetta ja kansalaistoimintaa 538 miljoonalla eurolla
Säätiöpäivän tarkoituksena on tehdä tunnetuksi Suomen säätiöiden työtä. Yhteiseksi hyväksi toimivat säätiöt ovat tärkeitä mahdollistajia…
Lue lisää
-
Liedon Säästöpankkisäätiö lahjoittaa Turun yliopistolle 200 000 euroa
Liedon Säästöpankkisäätiöltä 200 000 euron lahjoitus Turun yliopistolle elintarviketekniikkaan ja kauppatieteisiin.Liedon Säästöpankkisäätiö lahjoittaa Turun yliopistolle…
Lue lisää