Tietoa meistä

Paikallisten asialla jo vuodesta 1895

Sanotaan, että nuorissa on tulevaisuus. Me Liedon Säästöpankkisäätiössä allekirjoitamme tämän täysin, sillä nuorisolla on Liedon Säästöpankin synnyssä erityinen asema. Idea oman pankin perustamiseen tuli nimittäin paikallisten nuorten muodostaman Liedon Nuorisoseuran suusta.

Liedon Säästöpankin syntysanat lausuttiin 1890-luvulla. Tammikuun 13. päivänä 1895 Liedon Nuorisoseuran kokouksessa kauppias L.E. Ockenströmin luona Liedon Mäkkylässä esityslistalla oli oman pankin perustaminen. 

Nuorisoseuran esimiehen J.H.Virtasen rohkea ajatus ryhtyä harjoittamaan pankkitoimintaa nuorisoseurassa ei ollut lainkaan läpihuutojuttu. Sitä puntaroitiin kokouksessa eri puolilta, välillä jopa kiivaasti väitellen. Äänestyksessä pankin perustamisesta äänet puolesta ja vastaan menivät yllättäen tasan. Nuorisoseuran sääntöjen mukaan puheenjohtajan ääni ratkaisi. Seuran esimiehen J.H.Virtasen ääni oli ratkaiseva. Hän oli pankin perustamisen kannalla.*

*) Jukka Koivisto – 125 vuotta kannattavaa kasvua, Liedon Säästöpankin historia v. 2020

Pankkitoimintaa kolmella vuosisadalla

Liedon Säästöpankin syntysanat lausuttiin Liedon Nuorisoseuran kokouksessa 13.1.1895 kauppias Ockenströmin luona.

2.9.

1895

Liedon Nuorisoseuran Säästöpankin ensimmäinen aukiolopäivä.

1923

Pankin hallitus päättää muuttaa pankin nimeksi Liedon Säästöpankki.

1940

Ensimmäinen oma toimitalo valmistuu Liedon kirkon läheisyyteen.

Säästöpankin ensimmäinen kokopäiväinen toimihenkilö Aili Herranen “telefoonisandrana” 1950-luvulla.

1950-1960

Kasvun vuodet: Sivukonttorit perustetaan Liedon asemanseudulle, Littoisiin ja Ilmarisiin.

1973

Uusi toimitalo Liedon asemanseudulle valmistuu.

1986

Uusi pankin pääkonttori Kiinteistö Oy Liedon Kauppapiha valmistuu.

1991-1992

Toimialan muutoksen vuodet: Saman vuoden sisällä Suomen Pankki ottaa SKOP:n haltuunsa, ja sitä seuraa SKOP:n hallintoneuvoston periaatepäätös Suomen Säästöpankin (SSP) perustamisesta. Liedon Säästöpankki päättää kuitenkin jatkaa toimintaansa itsenäisenä säästöpankkina.

1993-1999

Kasvua lamavuosien laidalla:
Uudet konttorit Turkuun Humalistonkadulle, Hämeenkadulle, Maariankadulle, Runosmäkeen ja Kaskenkadulle sekä Loimaalle, Oripäähän, Naantaliin, Raisioon ja Paimioon.

2007

Uusi konttori perustetaan Kaarinaan.

2011-2013

Oripään konttori liitetään Loimaan konttoriin ja Liedon Aseman konttori pääkonttoriin. Littoisten konttori liitetään Kaarinan konttoriin ja Runosmäen konttori Kauppatorin konttoriin.

2014

Säästöpankkiryhmästä tulee osuuskunta. Liedon Säästöpankki on kolmen suurimman säästöpankin joukossa.

2017

Liedon Säästöpankin tase ylittää miljardin euron rajan.

2022

Liedon Säästöpankin isännistö päättää kokouksessaan yksimielisesti, että pankki eroaa Säästöpankkiryhmästä, Säästöpankkiliitto osk:sta, Säästöpankkien yhteenliittymästä, keskusyhteisöstä ja muista Säästöpankkikeskukseen kuuluvista yhteisöistä. Lisäksi päätettiin, että pankin koko liiketoiminta myydään Oma Säästöpankki Oyj:lle ja Liedon Säästöpankki muutetaan säätiöksi liiketoiminnan luovutuksen täytäntöönpanohetkellä.

Haluatko tietää lisää?

Liedon Säästöpankin 125-vuotishistoriateosta voi tilata Liedon Säästöpankkisäätiöltä osoitteesta: